sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Syyspäivä Helsingissä






Helsinki on yks suosikkikaupungeistani. Monesti riittää, että on yksi syy liikahtaa Helsinkiin ja saan siellä helposti kulumaan vaikka koko päivän. Tällä kertaa kuitenkin yksi päivä oli ohjelmoitu täyteen ohjelmaa. Kävin I love me -messuilla pari tuntia pyörimässä ja inspiroitumassa itsekseni. Raakajäätelöä, marjasmoothieta, eko -kosmetiikkaa, soijamantelijugurttia, tfw:n poikien vetämä treeni, tuhansittain ihmisiä ja jokunen julkkiskin. Ja tsiljoonasti kaikkea muuta.

Iltapäivällä suuntasin hyvässä seurassa Kiasmaan. Sinne veti erityisesti Jani Leinosen Tottelemattomuuskoulu, mutta myös Eri Mieltä -niminen näyttely, jossa taideteokset liittyvät taiteen ja yhteiskunnan suhteeseen, oli ihan puhutteleva.

Ohjelmassa oli tietenkin myös ruokaa, mutta kaikenkaikkiaan koko Helsinkipäivän valikoituminen juuri tälle päivälle liittyi viimeiseen ohjelmanumeroon. Käytiin nimittäin katsomassa Helsingin Kaupunginteatterin versio musikaalista Billy Elliot. Esitys oli Peacock -teatterissa Linnanmäellä ja siinä ennen esitystä oli vähän aikaa fiilistellä huvipuiston valokarnevaalien hilpeää tunnelmaa. Ilmaan heitettiin ajatus siitä, että pitäisiköhän käydä hurvittelemassa jossakin yhdessä huvipuistolaitteessa, mutta todettiin, että ainakin tällä kertaa kaikki laitteet tuntui lähinnä kauhistuttavilta, joten päädyttiin tunnelmoimaan maan tasossa ja sekin riitti ilahduttamaan.

Billy Elliot kuitenkin kruunasi illan. Koskettava, hauska, puhutteleva ja mielenkiintoinen esitys täynnä lahjakkaita ja taitavia näyttelijöitä. Erityisesti olin vaikuttunut siitä, että esityksessä mukana olleet lapset olivat todella todella taitavia. Kannatti mennä.


keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Jumissa. Taas.


Monta kupillista teetä. Tuntitolkulla sarjoja Netflixistä. Yllättävät päiväunet ja pitkät yöunet. Herääminen aina asentoa vaihtaessa. Relaksantteja ja särkylääkettä. 
Ihan vielä en oo täysin kyllästyny, mut ei oo kaukana. Olin vähän harmitellu mielessäni, että ei oikein oo luvassa kovin paljon rentoja lomapäiviä kotona tässä alkusyksystä. Ihan en tätä kuitenkaan tarkottanu.

Maanantaiaamuna herättyäni huomasin, että vasen hartia on vähän jumissa. Pikkusen kireyden saa yleensä helpottamaan kevyellä venyttelyllä ja lämpötyynyn lempeydellä. Mut tällä kertaa se ei mennykään ihan niin. Tuntia myöhemmin vähäinenkin pään kääntäminen aiheutti aikamoista irvistelyä. Ei auttanu muu kun lähteä lääkäriltä hakemaan apua.

Mut tällä kertaa se lääkärireissukaan ei menny ihan niinku piti. Työterveyshuolto toimii meillä yksityisellä, jossa pääasiassa homma on aina menny hienosti. Mut tällä kertaa ajanvarauspuhelun toisessa päässä asiaa hoitanut henkilö oli ystävällinen, mutta kuulosti siltä, että ei ollu ihan varma mitä hän tekee. Sain kuitenkin ajan kolmen vartin päähän puhelusta ja siitä sitten hiivin lääkärin vastaanotolle. Yllätys oli suuri, kun ilmoittautuessani paikalle sain tietää, että aika oli varattu viikon päähän. Ja säätöähän siitä tuli. Ikävintä oli tietysti se, että ilmoittautumistiskin takana olleet henkilöt saivat asian kuulostamaan siltä, kuin se säätö olisi ollut minun vika. Mutta asia järjestyi ja sain ajan toiselle lääkärille siihen suurinpiirtein samaan aikaan kuin alunperin pitikin. Lääkäri oli erittäin ystävällinen, ja pahoillaan siitä, että tutkiessaan hartian tilaa hän tuli aiheuttaneeksi sen verran kovaa kipua, että itkuhan siitä tuli. Lopuksi hän kirjoitti muutaman päivän sairaslomaa ja lääkkeitä, ja toivotti tervetulleeksi uudestaan, jos ei auta. No, parin päivän jälkeen on kyllä huomattavasti parempi olla, mutta ei tää vieläkään herkkua ole. Katotaan, pitääkö mennä huomenna uudestaan lekuria moikkaamaan.

Ja on vissiin vakavissaan oikeesti alettava käydä hierojalla riittävän usein.