sunnuntai 30. elokuuta 2015

Miten ja miksi?

Epämukavuusalue. Rajojen rikkominen. Mielen hallinnan vaikeus. Päämäärättömyys. 

Pt sanoi jo heti sillon, kun alotettiin yhessä treenaaminen, että hänellä on tapana tuupata ihmistä epämukavuusalueelle. Ajattelin, että fine. Se on varmasti tarpeellista ja ihan tervetullutta. Ja kyllä, treenit on ollu kovia ja jaksamisen äärirajoilla on menty monta kertaa. Tänään mieli kuitenkin voitti lopulta kropan.

Uusi saliohjelma on ollu ekaa viikkoa työn alla. Paperilla se näyttää kivalta. Siinä on kolme eri liikesettiä ja joka viikolle on vielä eri tapa tehdä niitä settejä: on joko annettu toistojen määrä tai käytettävän ajan määrä. Jollain viikolla mennään kellon kanssa kilpaa ja jollain viikolla tehdään niin paljon toistoja kun vaan jaksaa. On siis vaihtelua ja variaatioita, sitä mitä toivoinkin.

Käytännössä huomasin, että se, mikä paperilla näyttää kivalta, on todellisuudessa kaukana epämukavuusalueella. Ja tänään oli pahin treeni kaikista. Lähtötilanne oli se, että olin töistä kotiin tullessa niin puhki, että ittensä motivoiminen ylipäänsä lähtemään salille, oli aikamoisen työn takana. Alkuperäinen tavoite tänään oli tehdä ohjelman mukainen määrä toistoja, todellisuudessa tein niin paljon kun vaan jaksoin ja jäin vielä hyvän matkan päähän siitä tavotellusta toistojen määrästä. Tulipa koettua siinä kaiken kaikkiaan kolmen tehdyn kierroksen aikana sekin, miltä tuntuu kun liikkeitten välissä puree hammasta ja nieleskelee kyyneleitä, kun mieli sanoo, että en pysty tähän. Ja viimosella kierroksella otti oma kykenemättömyys niin paljon päähän, että en etes tehny niin paljon kun kroppa olis jaksanu. Mieli voitti ja luovutin. 

Treenin jälkeen mietin, että miks teen tätä. Ainut tavote, jonka oon laittanu liikkumiselle ylipäänsä, on hyvä fiilis. Mut se ei oikein riitä. Epämukavuusalueella treenaaminen ei todellakaan tarjoa hyvää fiilistä paitsi ehkä jälkeenpäin, tänään ei tosin sillonkaan. Järjellä tajuan ja nyt selkeämmin ku koskaan, että jos olis joku selkeä konkreettinen tavoite, jota kohti olis menossa, niin olis helpompi sietää epämukavuus ja vaikeudet, mut just nyt en osaa itelleni mitään tavotetta asettaa. Ja sit ennen kaikkea pitäis oppia tsemppaamaan itteään ihan uudella tavalla, ja se selkeä tavoite auttais siinäkin. Mielikin kaipaa siis vahvistavaa harjottelua.

Mut se on selvää, että salitreenistä en luovu, koska se on jossain määrin elinehto. Kropassa, erityisesti selässä, huomaa heti, jos lihaksia vahvistava harjoittelu loppuu. Ja toisin kun sen juoksemisen kanssa, ajatuksen tasolla kuitenkin tykkään kuntosaliharjoittelusta. Joten jotenkin tästä kuopasta täytyy kiivetä ylös.

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Kaikki on oolrait.



Kesä alkaa olla paketissa. Elokuun viimeinen viikko on  edessä ja onhan se vielä kesää, mutta huomenna alkaa syysarki töissä ja pikkuhiljaa kalenteriin on hiipinyt syksyn harrastuksia ja muita syksymenoja. Vaikka tänä vuonna kesähelteet tulivat vasta nyt elokuussa, niin siitä huolimatta mielentila alkaa pikkuhiljaa olla syksyssä.

Kuvat on alkukesän Lappeenrannan reissulta. Ei vielä silloin tiennyt tyttö (itseään voi ainakin tässä yhteydessä tytötellä, vaikka se onkin ehkä yleisesti ikäisistäni poliittisesti epäkorrektia) millainen kesä olikaan edessä. Se alkukesän viileä ilta, kun ajelin äidin polkupyörällä kaupungin keskustassa ja istuin ystävän kanssa laivaterassilla, lupaili kesälle kaikenlaista. Ja nyt täältä toisesta suunnasta kesää katsellessa voin todeta, että kyllähän se kesä myös toi kaikenlaista, vaikkei ehkä kaikkea sitä, mitä odotin. Mutta opin itsestäni taas monenlaista ja ehkä vähän eri tyyppi katsoo peilistä takaisin.

 

Kiitos kesä 2015.

lauantai 8. elokuuta 2015

Kipinän hetki?



Kolme kuukautta sitten asetin itselleni haasteen: Kysymyshän oli, että miksi en tykkää juoksemisesta? Vastauksen löytääkseni päätin tavoitella kesän aikana sellaista juoksukuntoa, että lopulta kipaisen 10 km yhdellä kertaa.

Kolmeen kuukauteen on mahtunut aika monta käveltyä ja juoksenneltua kilometriä. Kolmeen kuukauteen on mahtunut kipua ja särkyä, myös vääränlaista kipua ja särkyä. Kolmeen kuukauteen on mahtunut hetkiä, jolloin laitoin lenkkarit jalkaan innoissani ja hetkiä, jolloin ei pätkääkään kiinnostanut, mutta laitoin kuulokkeet korviin ja lenkkarit jalkaan silti ja painelin lenkkipolulle. Kolmeen kuukauteen on mahtunut myös vesisadetta, leirielämää, salitreeniä ja lepopäiviä. Ja tulipa sitä yksi personal trainerkin palkattua. 

Mutta se, mitä kolmeen kuukauteen ei mahtunut, on 10 km juoksulenkki. Vaikka sinnikkäästi laitoin tossua toisen eteen, on 5km pisin matka, jonka olen juossut. Treenien alussa ja jälleen noin kuukausi sitten tuli kroppaan vääränlaista kipuilua, joka pahimmillaan lamautti täysin ja pakotti lepäämään. Varsinaisilla juoksulenkeillä en kertaakaan muista oikeasti nauttineeni menosta. Olo on ollut aina lähinnä epämiellyttävä ja kyllästynyt. Yksitoikkoista tuskailua, eikä kovin inspiroivaa. Ja lopulta alkoi vähän pelottaa, että kroppa menee niin rikki, etten pian voi tehdä sitäkään, mistä oikeasti innostun. Ja siinä kohtaa päätin, että ei enää. Vaikka tavoitteesta luopuminen vähän harmittaakin, ei juokseminen ole sen arvoista, että kannattaa itseään rikkoa.

Mutta kyllä tästä projektista jotain jäi käteenkin. Ensinnäkin kunto on kasvanut. Sen huomasin konkreettisesti esimerkiksi tänään, kun kävin salilla ja tein alun lämmittelyn juoksumatolla. Kun aiemmin yhden kilometrin alkulämmittelyjuoksunopeus on ollut 6,5km/h on se nyt 8-8,5km/h. Ja jaksanhan nyt tosiaan tuolla lenkkipoluillakin kipaista 5km lenkin, jos niin haluan. Kolme kuukautta sitten sekin tuntui aika kaukaiselta haaveelta. Mutta olennaisimpana käteen jäi tieto siitä, että pitkän matkan juokseminen ei oo miun laji. Oon siis aiemminkin ollut oikeessa. Olennaista liikkumisessa on hyvä fiilis, riittävä vaihtelu ja riittävä määrä aivojumppaa, jotten kyllästy ja jää miettimään vain sitä, kuinka epämiellyttävältä treeni tuntuu ja mihin sattuu.

Treenit jatkuu kohti seuraavia haasteita. Pt:n kanssa viritellään jo uusia juttuja ja uusi luistelukausikin on jo ihan nurkan takana. 

Ja kyllä ne lenkkaritkin on edelleen käytössä.