sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Iisii - pikamatka Tukholmaan


Kävin kääntymässä Tukhomassa. Lennätettiin itsemme ystävän kanssa Arlandaan, vietettiin kaksi yötä Freys hotellissa ja otettiin Tukholmaa haltuun. Ei sitä yhdessä illassa ja yhdessä päivässä kovin paljon ehdi, mutta ihan riittävästi kuitenkin.






Sää oli harmaa ja sateinen niinkuin Suomessakin. Mutta sää on vain asennoitumis- ja pukeutumiskysymys, sanon minä. Ja sitäpaitsi sadetta tuli kuitenkin vähemmän kuin säätiedotukset uhkaili, joten saatiin odotettua parempaa.






Vasa -museo piti meitä otteessaan parin tunnin ajan, kun uppouduimme uponneen laivan maailmaan. Herätti hämmästystä ja ihastusta. Ja kysymyksen: mistä tuota laivaa ohjattiin eli missä ruori ja kapteeni? Ei löydetty vastausta, arvailuja vain.



 



Buffetaamiasta, kaduilla vaeltelua, teetä, museota, ruokaa, kauppoja, toreja, puistoja ja maailman parantamista. Erityisesti sitä maailman parantamista. Ainakin tämä - ja voi olla että toinenkin - reissulainen hahmottaa itseään maailmassa ja maailmaa itsessään taas vähän enemmän.

lauantai 13. kesäkuuta 2015

Mutta syyään eka.






 Kävin eilen syömässä vähän erikoisemman lounaan. Vietin nimittäin vajaan parituntisen lounashetken Taste of Helsinki -ruokafestareilla. Siellä 10 "vähän parempaa" ravintolaa tarjoili jokainen kolmen tai neljän ruokalajin maistelumenun. Festari toimii niin, että pääsylipun lisäksi lunastetaan markkoja, joilla ravintoloiden pisteillä voi maksaa. Yhden markan saa yhdellä eurolla. Sinänsä fillari on keksitty siinä siis uudestaan, mutta käytäntö nopeuttaa ravintolan tiskillä asioimista, kun siinä ei enää puljata korttien tms. kanssa, vaan vain muovilantit vaihtaa omistajaa. Yhden annoksen hinta oli yleensä 5 tai 6 markkaa. Kun kyse on fine diningista ja maistelumenuista, on selvää, että annoksia tulee syöneeksi useamman ja ruualle tulee varmasti hintaa enemmän kuin ketjuravintolassa. Mutta on se sen arvoista.


Pääruokia söin neljä: Kaskisin sokerisuolattua lohta, Pastorin Casa Cevicheä, Matti Jämsenin katajanmarjalla maustettua kanankoipea ja Brödin härkä tartarin. Näistä ihan ykkössuosikki oli Pastorin Casa Ceviche, jossa oli lohta, katkarapuja, guacamolea ja chiliä. 


Jälkiruokia nautin kolmen annoksen verran: Ragun lakritsivaahtoa, marinoitua fenkolia ja sitruunajäätelöä, Kaskisin herukanlehteä, tuorejuustoa ja valkosuklaata sekä Sinnen tuulihatun, jossa oli valkosuklaamoussea ja päällä vadelmasorbettia. Näistä kaksi ensinmainittua oli erinomaiset, tuulihattu oli hienoinen pettymys, mutta ihan hyvää silti sekin.

Lisäksi tapahtumassa oli erinäisiä näytteilleasettajia, jotka myivät omia tuotteitaan. Myös viinejä ja shampanjaa oli tarjolla, mutta niille kojuille en tällä kertaa mennyt. Ensi kerralla ehkä.
Petris Chocolate Roomista kävin hakemassa vielä poislähtiessä käsintehtyjä konvehteja pienen lajitelman.


Tapahtumalle 10 pistettä. Menen kyllä toistekin.

Lisää tapahtumasta voi lukea täältä: www.tasteofhelsinki.fi



torstai 4. kesäkuuta 2015

Lomalla viimeinkin.

Niinkuin aiemmin kerroin, vietin viimeiset neljä päivää ennen kesälomaa purjelaiva Vivanilla elämässä leirielämää. Oli ihan mahtavaa. Tällä kertaa sää oli tuulisempi ja viileämpi kuin pari vuotta sitten, mutta lämpimät vaatteet, lämmin makuupussi ja erinomaisen hyvä makuualusta pitivät kyllä huolen siitä, että ei päässyt pahasti kovassakaan tuulessa viluttamaan. Yritän aina tuolla laivalla viettää mahdollisimman paljon aikaa kannella ja brygalla ja mahdollisimman vähän sisällä. Ihan jo siksi, että saaristomaisemat on melkoisen upeita. Öisin myös nukuin kannella, ja tällä kertaa sää piti huolen, että hyttyset ei paljon kiusanneet. Nukuin siis todella hyvin.

Erityisen tuosta leiristä teki se, että kovin tarkkoja aikatauluja ei ollut. Laivan työt ja liikkeet määrittelivät sen, mitä tapahtuu ja koska. Joidenkin nuorten kanssa siinä tuumattiinkin, että oli ihan mahtavaa saada elää hetki sellaista elämää, jossa ihan oikeasti vain se juuri käsillä oleva hetki on tärkeä, koska kovin tarkkaan ei tiennyt mitä tapahtuu seuraavaksi ja milloin. Tällaisessa minuuttiaikataulutetussa maailman ajassa sellaiselle on tarvetta.

Tuo leiri oli mukava tapa päättää työntäyteinen kevät. Siinä pääsi itsekin jo puolittain lomafiiliksiin.

Tähän maisemaan heräsin ensimmäisenä aamuna.

Vivan Pellingin rannassa. 

Reissun päätteeksi saavuimme Helsinkiin. Tykkään tuosta maisemasta.

Mutta nyt edessä on kesäloma. Viisi viikkoa kaikkea muuta kuin töitä. Ohjelmassa on reissailua Suomessa ja vähän ulkomailla. Tarkoitus on myös lukea kirjoja ja katsoa elokuvia. Tiedossa on juhlia, ystäviä ja kotisohvalla makoilua. Ja kaikenlaisia kesäpuuhia. Ihanat päivät suomalaista kesää, teitä on odotettu.