sunnuntai 20. joulukuuta 2015

I'm dreaming of a white christmas

Viime kesänä kaikesta vakuuttelusta huolimatta aloin loppukesästä olla aika kyllästynyt jatkuvaan sateeseen. No. Samaa voisi sanoa tänään, joulukuun 20. päivänä. Ulkona sataa vettä ja lämmintä on 9 astetta, joka on noin 7 astetta vähemmän kuin loppukesällä keskimäärin oli. Joulukuussa ainoa poikkeus on se, että kutakuinkin kellon ympäri on pimeää, päivällä toki muutaman tunnin ajan vähän vähemmän pimeää, mutta pimeää silti. 



Mutta olipa sää mikä tahansa, joulu tulee silti, onneksi. Kaivattu joululoma alkoi eilen, seuraavan kerran uuden vuoden aattona on tehtävä töitä. Pelkästään se, että on voinut nukkua paljon, on jo nyt tehnyt ihmeitä. Oon myös lukenut kokonaista kaksi joululehteä kokonaan sekä yhden kesken olleen kirjan loppuun, aloittanut uuden kirjan sekä katsonut monta jaksoa tv-sarjaa ja kaksi elokuvaa. Alkuviikosta vielä vähän ystävien tapaamista ja aatonaattona sitten joulun viettoon reissun päälle muutamaksi päiväksi. Mukavaa. 

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Pähkinänsärkijä ja takkatuli









Viime sunnuntaina oli taitoluisteluseuran joulunäytös. Kertomuksena oli Pähkinänsärkijä ja myös me aikuisluistelijat annettiin oma panoksemme näytökselle. Avattiin koko show esittämällä takkatulta (miltei samaa sarjaa kuin joidenkin lapsena esittämät puut ja kivet), ja aika hieno takkatulen tanssi siitä syntyikin.

Lapsena luisteluseuran joulu- ja kevätnäytökset oli olennainen osa luistelukautta. Näytösten teemaa ja omia rooleja jännitettiin. Itse olen ollut ainakin kukka, tähti, peikko, aasi, merirosvo, raitiovaunun kuljettaja, pingviini, lelu (olin nalle), veden elävä (olin kala), myrsky, virvatuli ja mitähän muitakin vielä? Erityisen kutkuttavana muistan sen, kun oli näytöksen kenraaliharjoitusten aika. Lavastekankaat oli nostettu kaukalon takareunan puolella miltei kattoon asti, erinäiset lavasterekvisiitat viritelty pitkin jäätä, puvut oli valmiina ja ohjelmat hyvin harjoiteltu. Hallin yleisvalo laitettiin pimeäksi, kohdevalot otettiin käyttöön ja sitten vedettiin koko setti alusta loppuun, pysähtymättä läpi, niinkuin nyt kenraaliharjoituksissa kuuluu. Se oli hauskaa ja toi oman lisämausteensa päivittäiseen hyppyjen, piruettien, askelsarjojen ja kilpailuohjelmien hiomiseen. Näytösohjelmissa sai aina vähän hupailla, ja niihin kehiteltiin usein jotakin rooliin sopivaa hassuttelua.

Kun tähän viimeisimpään joulunäytökseen taioin paidastani liekinheitintä - eli harsin oransseja kangassiipiä paidan hihoihin - mietin sitä työtuntien määrää, jonka äitini on käyttänyt erilaisten luisteluun liityvien esiintymis-, harjoitus- ja kilpailuasujen tekemiseen. Nostan hattua sille. Tuo kangastilkkujen harsiminen ei erityisen vaikeaa tai aikaa vievää ollut, mutta onneksi ei sen vaikeampaa tehtävää ollutkaan meille tarjolla. Olisi muuten hyvinkin löytynyt peukalo keskeltä kämmentä.

Kuvat: Marja Oksanen & Helena Taponen

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Joulukuun fiilistelyä

Myönnän: oon jouluihminen ja joulukuu on suosikkikuukausi. Jokaiseen vuodenaikaan liittyy omat ihanat ja kivat juttunsa, mutta joulukuun tunnelma on erityinen. Töissä on perusmeiningin päälle ekstrahömpötystä menossa vähän koko ajan ja kotona on kynttilöitä ja glögiä ja jouluvaloja. Ja joululahjaprojekteja ja joulukorttipajatsoa ja joulukoristeiden fiilistelyä ja uusien joululaulusuosikkien ettimistä. Jonkinlainen pysähdyksen paikka on ihan just tulossa kun joulun vapaat koittaa. Vaikka muulloinkin viihdyn kirjan kanssa sohvan nurkassa niin jouluna viihdyn erityisesti ja se jopa kuuluu jouluun. Ulkona on lunta ja pakkasta hämärää ja kylmää ja joka ikkunalla kaksi kynttilää. Tai ei nyt ihan joka ikkunalla eikä aina kynttilöitä mutta semmosia jouluisia asioita on kyllä joka korttelissa. 


Vakavasti ottaen on myös aika todella kaivattu tuo tulossa oleva joululomanen. Viimonen kuukausi on ollu semmonen, että en oo ihan varma miten siitä oon puskenu läpi. Ja vielä vähän pitää pinnistää. Mut onneks on tosiaan myös kivoja juttuja, joista jaksaa väsyneenäkin innostua. Ja sitten toisaalta onneks on semmosia juttuja, joita saa tehdä vähän matalammallakin vaatimustasolla. Että ei tartte ihan kaikkeen puskea monimutkaisinta ja työläintä tapaa tehdä, vaan yksinkertaisemmillakin asioilla tulee oikein hyvä.


lauantai 5. joulukuuta 2015

Marraskuun kootut














Kuukausi on vierähtäny siitä kun viimeeks kirjottelin. On ollu aikamoisia viikkoja, töitä on tehty välillä kellon ympäri ja välillä koko ajan, ja siinä sivussa elämään on ilmaantunu uusia ihan innostavia juttuja.

Löysin itseni yllättäen kitaratunnilta. Valmisteltiin töissä yhden leirin musiikkiosioita ja siinä sitten itseäni paremman kitaristin kanssa ihmeteltiin laulujen maailmaa. Ja jotenkin se kääntyi lopulta niin, että tuo parempi kitaristi sai potkaistua minuun uutta kitaransoittovirtaa, kun opetti siinä muutaman uuden jutun. Innostavaa.

Toinen innostava juttu on se, että luistelumaailma heitti eteen haasteen kun tammikuun lopussa pitäisi olla kilpailuvalmiudessa. Siitä kirjoittelen ihan erikseen, on nimittäin aikamoinen prässi tää valmistautumisvaihe. Mutta onneks lopulta kuitenkin aika innostava sellanen.

Talvi kävi marraskuun loppupuolella. Itse ihastelin niitä pakahduttavia ensilumia Tampereella, töissäpä tietenkin. Mutta oli kaunista. Ja vaikka rakastankin kaikkia vuodenaikoja (vain yhtä kerrallaan), olen vakuuttunut siitä, että sielunmaisemani on pakkasluminen.

Joulua kohti on suunta. Perinteinen Club for Fiven joulukonsertti starttasi oman joulun odottelun jälleen kerran. Eniten odotan lomaa ja sitä että saan nukkua aamulla niin kauan kun nukuttaa.

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Asennejumppaa


Syksyn asenneasioita erityisesti töihin mutta myös muualle:

Valita vähemmän. Oon saanu itteni tänä syksynä tosi usein kiinni siitä, että nitisen ja natisen millon mistäkin asioista, ehken aina tarpeettomasti, mutta ainakin tarpeettoman paljon.

Keskity. Erityisesti töissä. Sähköpostin avaaminen kerran päivässä riittää. Puhelimen saa laittaa ajoittain äänettömälle. To do -listalta saa tehdä yhden asian kerrallaan, muut odottaa kyllä.

Bongaa kauneus. Liittyy kiinteästi tuohon valittamisasiaan.

Ole siellä missä viihdyt. Kuvaan on tallennettu hetki, jolloin "toimistotöiden" tekeminen tuntui pitkästä aikaa hyvältä ja se johtui selkeästi paikasta, jossa niitä töitä tein. Työpaikalla oleva toimisto ei oo se rauhallisin eikä ainakaan inspiroivin paikka tehdä yhtään mitään.

Lue enemmän. Koska tiedänhän sen varsin hyvin, että kun hyvään kirjaan tarttuu, it's priceless.

Valitse parempi. Päivät on täynnä valintoja. Arkisia valintoja, erityisiä valintoja, asennevalintoja. Mitä tuo paremman valitseminen tarkottaa riippuu tilanteesta: terveellisempi, erityisempi, käytännöllisempi, hymyilyttävämpi, tarpeellisempi, hemmottelevampi, seikkailumpi. Parempi.

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Syyspäivä Helsingissä






Helsinki on yks suosikkikaupungeistani. Monesti riittää, että on yksi syy liikahtaa Helsinkiin ja saan siellä helposti kulumaan vaikka koko päivän. Tällä kertaa kuitenkin yksi päivä oli ohjelmoitu täyteen ohjelmaa. Kävin I love me -messuilla pari tuntia pyörimässä ja inspiroitumassa itsekseni. Raakajäätelöä, marjasmoothieta, eko -kosmetiikkaa, soijamantelijugurttia, tfw:n poikien vetämä treeni, tuhansittain ihmisiä ja jokunen julkkiskin. Ja tsiljoonasti kaikkea muuta.

Iltapäivällä suuntasin hyvässä seurassa Kiasmaan. Sinne veti erityisesti Jani Leinosen Tottelemattomuuskoulu, mutta myös Eri Mieltä -niminen näyttely, jossa taideteokset liittyvät taiteen ja yhteiskunnan suhteeseen, oli ihan puhutteleva.

Ohjelmassa oli tietenkin myös ruokaa, mutta kaikenkaikkiaan koko Helsinkipäivän valikoituminen juuri tälle päivälle liittyi viimeiseen ohjelmanumeroon. Käytiin nimittäin katsomassa Helsingin Kaupunginteatterin versio musikaalista Billy Elliot. Esitys oli Peacock -teatterissa Linnanmäellä ja siinä ennen esitystä oli vähän aikaa fiilistellä huvipuiston valokarnevaalien hilpeää tunnelmaa. Ilmaan heitettiin ajatus siitä, että pitäisiköhän käydä hurvittelemassa jossakin yhdessä huvipuistolaitteessa, mutta todettiin, että ainakin tällä kertaa kaikki laitteet tuntui lähinnä kauhistuttavilta, joten päädyttiin tunnelmoimaan maan tasossa ja sekin riitti ilahduttamaan.

Billy Elliot kuitenkin kruunasi illan. Koskettava, hauska, puhutteleva ja mielenkiintoinen esitys täynnä lahjakkaita ja taitavia näyttelijöitä. Erityisesti olin vaikuttunut siitä, että esityksessä mukana olleet lapset olivat todella todella taitavia. Kannatti mennä.


keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Jumissa. Taas.


Monta kupillista teetä. Tuntitolkulla sarjoja Netflixistä. Yllättävät päiväunet ja pitkät yöunet. Herääminen aina asentoa vaihtaessa. Relaksantteja ja särkylääkettä. 
Ihan vielä en oo täysin kyllästyny, mut ei oo kaukana. Olin vähän harmitellu mielessäni, että ei oikein oo luvassa kovin paljon rentoja lomapäiviä kotona tässä alkusyksystä. Ihan en tätä kuitenkaan tarkottanu.

Maanantaiaamuna herättyäni huomasin, että vasen hartia on vähän jumissa. Pikkusen kireyden saa yleensä helpottamaan kevyellä venyttelyllä ja lämpötyynyn lempeydellä. Mut tällä kertaa se ei mennykään ihan niin. Tuntia myöhemmin vähäinenkin pään kääntäminen aiheutti aikamoista irvistelyä. Ei auttanu muu kun lähteä lääkäriltä hakemaan apua.

Mut tällä kertaa se lääkärireissukaan ei menny ihan niinku piti. Työterveyshuolto toimii meillä yksityisellä, jossa pääasiassa homma on aina menny hienosti. Mut tällä kertaa ajanvarauspuhelun toisessa päässä asiaa hoitanut henkilö oli ystävällinen, mutta kuulosti siltä, että ei ollu ihan varma mitä hän tekee. Sain kuitenkin ajan kolmen vartin päähän puhelusta ja siitä sitten hiivin lääkärin vastaanotolle. Yllätys oli suuri, kun ilmoittautuessani paikalle sain tietää, että aika oli varattu viikon päähän. Ja säätöähän siitä tuli. Ikävintä oli tietysti se, että ilmoittautumistiskin takana olleet henkilöt saivat asian kuulostamaan siltä, kuin se säätö olisi ollut minun vika. Mutta asia järjestyi ja sain ajan toiselle lääkärille siihen suurinpiirtein samaan aikaan kuin alunperin pitikin. Lääkäri oli erittäin ystävällinen, ja pahoillaan siitä, että tutkiessaan hartian tilaa hän tuli aiheuttaneeksi sen verran kovaa kipua, että itkuhan siitä tuli. Lopuksi hän kirjoitti muutaman päivän sairaslomaa ja lääkkeitä, ja toivotti tervetulleeksi uudestaan, jos ei auta. No, parin päivän jälkeen on kyllä huomattavasti parempi olla, mutta ei tää vieläkään herkkua ole. Katotaan, pitääkö mennä huomenna uudestaan lekuria moikkaamaan.

Ja on vissiin vakavissaan oikeesti alettava käydä hierojalla riittävän usein.

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Miten ja miksi?

Epämukavuusalue. Rajojen rikkominen. Mielen hallinnan vaikeus. Päämäärättömyys. 

Pt sanoi jo heti sillon, kun alotettiin yhessä treenaaminen, että hänellä on tapana tuupata ihmistä epämukavuusalueelle. Ajattelin, että fine. Se on varmasti tarpeellista ja ihan tervetullutta. Ja kyllä, treenit on ollu kovia ja jaksamisen äärirajoilla on menty monta kertaa. Tänään mieli kuitenkin voitti lopulta kropan.

Uusi saliohjelma on ollu ekaa viikkoa työn alla. Paperilla se näyttää kivalta. Siinä on kolme eri liikesettiä ja joka viikolle on vielä eri tapa tehdä niitä settejä: on joko annettu toistojen määrä tai käytettävän ajan määrä. Jollain viikolla mennään kellon kanssa kilpaa ja jollain viikolla tehdään niin paljon toistoja kun vaan jaksaa. On siis vaihtelua ja variaatioita, sitä mitä toivoinkin.

Käytännössä huomasin, että se, mikä paperilla näyttää kivalta, on todellisuudessa kaukana epämukavuusalueella. Ja tänään oli pahin treeni kaikista. Lähtötilanne oli se, että olin töistä kotiin tullessa niin puhki, että ittensä motivoiminen ylipäänsä lähtemään salille, oli aikamoisen työn takana. Alkuperäinen tavoite tänään oli tehdä ohjelman mukainen määrä toistoja, todellisuudessa tein niin paljon kun vaan jaksoin ja jäin vielä hyvän matkan päähän siitä tavotellusta toistojen määrästä. Tulipa koettua siinä kaiken kaikkiaan kolmen tehdyn kierroksen aikana sekin, miltä tuntuu kun liikkeitten välissä puree hammasta ja nieleskelee kyyneleitä, kun mieli sanoo, että en pysty tähän. Ja viimosella kierroksella otti oma kykenemättömyys niin paljon päähän, että en etes tehny niin paljon kun kroppa olis jaksanu. Mieli voitti ja luovutin. 

Treenin jälkeen mietin, että miks teen tätä. Ainut tavote, jonka oon laittanu liikkumiselle ylipäänsä, on hyvä fiilis. Mut se ei oikein riitä. Epämukavuusalueella treenaaminen ei todellakaan tarjoa hyvää fiilistä paitsi ehkä jälkeenpäin, tänään ei tosin sillonkaan. Järjellä tajuan ja nyt selkeämmin ku koskaan, että jos olis joku selkeä konkreettinen tavoite, jota kohti olis menossa, niin olis helpompi sietää epämukavuus ja vaikeudet, mut just nyt en osaa itelleni mitään tavotetta asettaa. Ja sit ennen kaikkea pitäis oppia tsemppaamaan itteään ihan uudella tavalla, ja se selkeä tavoite auttais siinäkin. Mielikin kaipaa siis vahvistavaa harjottelua.

Mut se on selvää, että salitreenistä en luovu, koska se on jossain määrin elinehto. Kropassa, erityisesti selässä, huomaa heti, jos lihaksia vahvistava harjoittelu loppuu. Ja toisin kun sen juoksemisen kanssa, ajatuksen tasolla kuitenkin tykkään kuntosaliharjoittelusta. Joten jotenkin tästä kuopasta täytyy kiivetä ylös.

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Kaikki on oolrait.



Kesä alkaa olla paketissa. Elokuun viimeinen viikko on  edessä ja onhan se vielä kesää, mutta huomenna alkaa syysarki töissä ja pikkuhiljaa kalenteriin on hiipinyt syksyn harrastuksia ja muita syksymenoja. Vaikka tänä vuonna kesähelteet tulivat vasta nyt elokuussa, niin siitä huolimatta mielentila alkaa pikkuhiljaa olla syksyssä.

Kuvat on alkukesän Lappeenrannan reissulta. Ei vielä silloin tiennyt tyttö (itseään voi ainakin tässä yhteydessä tytötellä, vaikka se onkin ehkä yleisesti ikäisistäni poliittisesti epäkorrektia) millainen kesä olikaan edessä. Se alkukesän viileä ilta, kun ajelin äidin polkupyörällä kaupungin keskustassa ja istuin ystävän kanssa laivaterassilla, lupaili kesälle kaikenlaista. Ja nyt täältä toisesta suunnasta kesää katsellessa voin todeta, että kyllähän se kesä myös toi kaikenlaista, vaikkei ehkä kaikkea sitä, mitä odotin. Mutta opin itsestäni taas monenlaista ja ehkä vähän eri tyyppi katsoo peilistä takaisin.

 

Kiitos kesä 2015.

lauantai 8. elokuuta 2015

Kipinän hetki?



Kolme kuukautta sitten asetin itselleni haasteen: Kysymyshän oli, että miksi en tykkää juoksemisesta? Vastauksen löytääkseni päätin tavoitella kesän aikana sellaista juoksukuntoa, että lopulta kipaisen 10 km yhdellä kertaa.

Kolmeen kuukauteen on mahtunut aika monta käveltyä ja juoksenneltua kilometriä. Kolmeen kuukauteen on mahtunut kipua ja särkyä, myös vääränlaista kipua ja särkyä. Kolmeen kuukauteen on mahtunut hetkiä, jolloin laitoin lenkkarit jalkaan innoissani ja hetkiä, jolloin ei pätkääkään kiinnostanut, mutta laitoin kuulokkeet korviin ja lenkkarit jalkaan silti ja painelin lenkkipolulle. Kolmeen kuukauteen on mahtunut myös vesisadetta, leirielämää, salitreeniä ja lepopäiviä. Ja tulipa sitä yksi personal trainerkin palkattua. 

Mutta se, mitä kolmeen kuukauteen ei mahtunut, on 10 km juoksulenkki. Vaikka sinnikkäästi laitoin tossua toisen eteen, on 5km pisin matka, jonka olen juossut. Treenien alussa ja jälleen noin kuukausi sitten tuli kroppaan vääränlaista kipuilua, joka pahimmillaan lamautti täysin ja pakotti lepäämään. Varsinaisilla juoksulenkeillä en kertaakaan muista oikeasti nauttineeni menosta. Olo on ollut aina lähinnä epämiellyttävä ja kyllästynyt. Yksitoikkoista tuskailua, eikä kovin inspiroivaa. Ja lopulta alkoi vähän pelottaa, että kroppa menee niin rikki, etten pian voi tehdä sitäkään, mistä oikeasti innostun. Ja siinä kohtaa päätin, että ei enää. Vaikka tavoitteesta luopuminen vähän harmittaakin, ei juokseminen ole sen arvoista, että kannattaa itseään rikkoa.

Mutta kyllä tästä projektista jotain jäi käteenkin. Ensinnäkin kunto on kasvanut. Sen huomasin konkreettisesti esimerkiksi tänään, kun kävin salilla ja tein alun lämmittelyn juoksumatolla. Kun aiemmin yhden kilometrin alkulämmittelyjuoksunopeus on ollut 6,5km/h on se nyt 8-8,5km/h. Ja jaksanhan nyt tosiaan tuolla lenkkipoluillakin kipaista 5km lenkin, jos niin haluan. Kolme kuukautta sitten sekin tuntui aika kaukaiselta haaveelta. Mutta olennaisimpana käteen jäi tieto siitä, että pitkän matkan juokseminen ei oo miun laji. Oon siis aiemminkin ollut oikeessa. Olennaista liikkumisessa on hyvä fiilis, riittävä vaihtelu ja riittävä määrä aivojumppaa, jotten kyllästy ja jää miettimään vain sitä, kuinka epämiellyttävältä treeni tuntuu ja mihin sattuu.

Treenit jatkuu kohti seuraavia haasteita. Pt:n kanssa viritellään jo uusia juttuja ja uusi luistelukausikin on jo ihan nurkan takana. 

Ja kyllä ne lenkkaritkin on edelleen käytössä.


tiistai 28. heinäkuuta 2015

Joidenkin kaa


Ystävä käveli ovesta sisään, täytti jääkaapin hyllyjä ja asettui taloksi. Seuraavan vuorokauden aikana puhuttiin ja puhuttiin (paitsi silloin kun nukuttiin). Puhuttiin keittiön pöydän ääressä, kahvilan penkillä, vaatekaupan hyllyjen välissä, ravintolapöydässä, baarissa ja kotipihalla. Välillä syötiin ja juotiin ja välillä tuumattiin, että on aika vaihtaa paikkaa. Aiheet risteili elämäntavoista ja liikunnasta työhön ja miehiin, lapsista ja lapsettomuudesta sisustamiseen ja vaatteisiin, kiireestä ja aamu-unisuudesta kirjoihin ja elokuviin. Haaveista ja unelmista vallitsevaan todellisuuteen. Osansa sai politiikka, osansa sai kirkko ja uskonnot ja osansa sai ihmiset, ne ihanat ja ne kummalliset. Joistain raapaistiin pintaa, jonnekin upottiin syvemmälle.

Kun ovi jälleen kävi ja auto hurahti parvekkeen alla käyntiin, parkkeerasin teekupin kanssa sohvan nurkkaan ja katsoin SuomiLoven uusintoja jakson verran. Siellä oli tämä. Osuikin juuri tälle päivälle.


"Joidenkin kaa
saa kaiken toimimaan.
Joidenkin kaa
voi olla vaan
aivan samanlaista, vaikka
välissä olis vuosia,
sillä joidenkin kaa on samantien helppoa

Joidenkin kaa on samantien helppoa.
Johtuuko se siitä mitä sulle voi sanoa?
Johtuuko se siitä mitä voi jättää sanomatta?
Joidenkin kaa on helppoo uskoo ihmeisiin.
Joidenkin kaa on luonnollista uskoo mahdottomiin unelmiin.
Joidenkin kaa maailma näyttää taas hyvältä ja kauniilta."


perjantai 24. heinäkuuta 2015

Haikea kesä






Vaikka olisi ehkä muutakin kirjoiteltavaa, aion kirjoittaa säästä. Oon vakuutellu ittelleni koko kesän, että en voi antaa sään haitata kesää, koska sille ei voi mitään. Kesästä on silti otettava kaikki irti.

Vietin juuri viikon töissä leirillä, ja pari aamua aloitin sillä, että menin järveen. Uimiseksi sitä ei oikein voi kutsua, ennemmin se oli sellainen kokovartalodippaus. Kuvat on siltä ensimmäiseltä aamulta. Oli sumua ja hiljaista, koko muu reissussa mukana ollut porukka nukkui vielä. Järven vesi oli ehkä 17 asteista. Mutta jostain syystä tuona aamuna käynti järvessä oli kohtuullisen miellyttävä, ja aamun fiilis oli aika lempeä. Siispä päätin tehdä saman seuraavana aamuna uudestaan. Vesi oli ihan yhtä kylmää kuin edellisenäkin aamuna mutta sää oli aurinkoinen ja tuuli kovemmin kuin edellisenä aamuna. Järvessä käynti oli kylmää kyytiä, eikä fiilis aamusta ollut ollenkaan niin lempeä kuin edellisenä aamuna. Päivän startti oli huomattavasti kipakampi.

Täytyy muuten tässä välissä todeta, että tuo kyseinen ranta on ehdottomasti yksi parhaista, joilla olen käynyt. Ranta on kohtuullisen kokoinen hiekkaranta ja vesirajasta voi kahlata pitkän matkan kastelematta polviaan. Laiturin vieressäkin on vain parikymmentä senttiä vettä mutta laiturin päässä olin kainaloita myöten vedessä. Järvi on lähdepohjainen ja vesi kirkasta. Helteisinä kesinä (ja vähän myös tänä kesänä) rantavedessä kahlailu on todella mukavaa.

Jotenkin tällaiseen sumuiseen ja sateiseen kesään liittyy surumielisyyttä ja haikeutta mutta myös toisenlaista pehmeyttä kuin helteiseen ja aurinkoiseen kesään. Vaikka onhan sellainen pehmeä tunnelma ehkä kuitenkin enemmän syksyä kuin kesää. Ja pakko se on kuitenkin myöntää, että kaikesta vakuuttelusta huolimatta alan olla aika väsynyt jatkuvaan sateeseen vaikka kaatosade onkin ikkunan takaa tarkkailtuna kohtuullisen vangitsevan näköistä ja kuuloista.

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Tällaisena iltana...

... omat ääriviivat on vähän kadoksissa.
... Risto Rasan sanoin "kaikki mitä kirjoitan on kaipuuta".
... surun häivähdys on monen asian summa.
... spotifyssa Green Day laulaa "Boulevard of Broken Dreams" ja Sunrise Avenue "Don't cry" ja joku muukin jotakin muita haikeita sanojen kudelmia.
... kirjoitan hajanaisia lauseita ja märehdin, huomenna laitan taas tikkua ristiin.

lauantai 4. heinäkuuta 2015

Kirjoituksia.


Jonkinlaiseksi kesälomasaavutukseksi voinee sanoa sen, että loman aikana oon lukenut neljä kirjaa. (Ja onhan tässä vielä lomaa jäljellä muutama päivä, että ehkä ainakin muutaman sivun verran seuraavaakin ehdin ainakin aloittaa. Tosin, ajattelin edistää vähän myös tän vuoden elokuvatavoitetta ja katsoa omasta hyllystä löytyviä elokuvia ainakin pari.)

Erityisen suuret odotukset olivat Samartinin Los Peregrinosille, koska trilogian kaksi aiempaa (Señor Peregrino ja La Peregrina) olivat niin loistavat. Tämä kolmaskin oli hyvä, mutta ehkä vähän laimea aiempiin verrattuna. Kaksi ensimmäistä nivoutuivat niin tiukasti toisiinsa, että mietinkin jo ennen kolmannen lukemista, mitä vielä kertomukseen voi saada lisää. Ja niinpä se oli, että kolmas oli aika paljon aiemmista irrallaan. Mutta kyllä se lukea silti kannatti. 

Lundbergin Leo oli taattua Lundbergia. Kaunista kieltä ja kertomuksen keskiössä tavalliset 1800-luvun ihmiset ja heidän - osin traagisetkin - elämänsä maatilojen ja purjelaivojen keskellä.

Lukija Aamujunassa oli kirja, josta olen lukenut pari kehuvaa arvostelua, ja siksi siihen tartuin. Kirjaa on kuvattu aikuisten saduksi, ja sitä se nimenomaan on. Viimeisen sivun viimeisen pisteen jälkeen olin melko hyvillä mielin ja ihastuneen ilahtunut siitä, että kirja tuli luettua.

Ja juuri äsken pääsin Valtosen Finladia -voittajan loppuun. Kärsivälliselle lukijalle voin suositella. Hetkittäin kirja on jopa pitkäveteisen yksityiskohtainen keskiössä oleviin tutkimuksiin ja tekniikkaan liittyen, mutta juuri kun meinasin kyllästyä, hypättiinkin vähän keveämpiin ja kiinnostavampiin kerroksiin joissa keskellä on ihmiset ja heidän välisensä suhteet.

Muutenkin tämän vuoden kirjojenlukutavoitteelle kuuluu tällä hetkellä erinomaista. Luettuna on jo 15 kirjaa ja tavoitehan on lukea vuoden aikana yhteensä 21.


Tänä vuonna luettuna jo (perässä oleva numero kertoo jälleen kuinka korkealle kirjaa arvostin asteikolla 1-5):

Cecilia Samartin: Nora & Alice 4
Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin, 1. Rakkaus 5
Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin, 2. Sairaus 5
Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin, 3. Kuolema 5
David Nicholls: Varamies 4
Cecilia Samartin: Kaunis sydän 4
Linda Olsson: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja 5
Khaled Hosseini: Ja vuoret kaikuivat 4
Linda Olsson: Kun mustarastas laulaa 4
Pauliina Rauhala: Taivaslaulu 3
Khaled Hosseini: Leijapoika 4
Ulla-Lena Lundberg: Leo 4
Jean-Paul Didierlaurent: Lukija aamujunassa 4
Cecilia Samartin: Los Peregrinos 3
Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät 3

Tässä vaiheessa voin sanoa, että tämä lukuvuosi on tähän mennessä ollut menestys. Jokainen kirja on ollut aivan ehdottomasti lukemisen arvoinen, vaikka kaikista en ole ollut ihan niin vaikuttunut kuin ennakko-odotus antoi toivoa. Hyviä tunnelmia, traagisia ihmiskohtaloita, itkua, huutoitkua, huumoria, naurua ja hyvää mieltä. Ja hitaasti haalistuvia tunnejälkiä.

Seuraavana jonossa on Tove Janssonin Kesäkirja, Anna-Leena Härkösen Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia, sekä Nura Farahin Aavikon tyttäret. Janssonia olen oikeastaan odotellut, että saisin sen käsiini ja Härkösen oletan olevan takuuvarmaa hyvää Härköstä niinkuin aiemmatkin lukemani kirjoituskokoelmat. Aavikon tyttäriltä en sen sijaan osaa odottaa mitään. Jää nähtäväksi.

torstai 2. heinäkuuta 2015

On siis kesä.

Kesäloman viimeinen viikko menossa. Pitihän siihen mahduttaa vielä ainakin yksi Helsinkihengailupäivä. Tällä kertaa Kiasma veti puoleensa, niin kuin se usein tekee. Tykkään siitä museosta, nimenomaan siitä rakennuksen tunnelmasta. Oli siellä ihan kiinnostavat näyttelytkin meneillään, tykkäsin paljon Robert Mapplethorpen näyttelystä, ja myös Elements ja Ismo Kajander olivat aika kiinnostavat. Pari satunnaista valokuvaa tuli näyttelyissä otettua, mutta eniten keskityin olemiseen. Kiasmassa on hyvää hiljaisuutta myös.





Sattumalta osui myös silmiini se, että Kasarmintorilla oli Street Food Carneval samana päivänä. No, kovin karnevaaliksi ei sitä vielä voinut sanoa, paikalla oli ehkä viisi ruokarekkaa ja ehkä 10 asiakasta. Mutta. Street Gastro tarjoili erinomaisen lounaan. Vegeburger oli järjettömän hyvä. Aion suosia kyseistä lafkaa - rekkaa tai ravintolaa - vielä joskus uudestaankin.



Huomiselle on luvattu tän kesän ennätyshellepäivää ainakin tänne. Keskipäivän korvilla pitäis mittarin näyttää ainakin 28 astetta. Huuh. 

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Iisii - pikamatka Tukholmaan


Kävin kääntymässä Tukhomassa. Lennätettiin itsemme ystävän kanssa Arlandaan, vietettiin kaksi yötä Freys hotellissa ja otettiin Tukholmaa haltuun. Ei sitä yhdessä illassa ja yhdessä päivässä kovin paljon ehdi, mutta ihan riittävästi kuitenkin.






Sää oli harmaa ja sateinen niinkuin Suomessakin. Mutta sää on vain asennoitumis- ja pukeutumiskysymys, sanon minä. Ja sitäpaitsi sadetta tuli kuitenkin vähemmän kuin säätiedotukset uhkaili, joten saatiin odotettua parempaa.






Vasa -museo piti meitä otteessaan parin tunnin ajan, kun uppouduimme uponneen laivan maailmaan. Herätti hämmästystä ja ihastusta. Ja kysymyksen: mistä tuota laivaa ohjattiin eli missä ruori ja kapteeni? Ei löydetty vastausta, arvailuja vain.



 



Buffetaamiasta, kaduilla vaeltelua, teetä, museota, ruokaa, kauppoja, toreja, puistoja ja maailman parantamista. Erityisesti sitä maailman parantamista. Ainakin tämä - ja voi olla että toinenkin - reissulainen hahmottaa itseään maailmassa ja maailmaa itsessään taas vähän enemmän.