maanantai 30. joulukuuta 2013

Jouluviikko

Olen nyt yhdeksättä päivää vapaalla. Tässä on vietetty joulua ja uusi vuosikin on ihan nurkan takana. Tuntuu, että oon viettäny nää vapaat just oikealla tavalla. Joulua vietin aattona ja joulupäivänä Vantaalla ja siksipä tältä vuodelta puuttui se perinteinen joulupakkaamis- ja matkustusstressi.

En suunnitellut tähän viikkoon kovinkaan paljon mitään tuon joulun vieton lisäksi. Päivät on menny lähinnä fiiliksen mukaan, varsinkin nyt tässä loppupuoliskolla. Erityisesti aamuisin on ollut ihanaa se, että on saanut kääntää kylkeä vielä kolmannenkin kerran ennen kuin on lopulta noussut sängystä. Ei ole ollut kiire mihinkään. Olen ehtinyt lukea viikon aikana kolme kirjaa. Olen lukenut pari aikakausilehteä yhdeltä istumalta kannesta kanteen. Tänä aamuna piti tarkistaa kalenterista, mikä päivä tänään on. Ja koko syksyn poissaolollaan loistanut inspiraatio käsitöihin pölähti mielen syövereistä kertarysäyksellä eilisiltana. Tänään ohjelmassa on siis lankakorin penkomista ja virkkuukoukun ja neulepuikkojen kilinää.

Onneksi uusi vuosi alkaa myös aika rennosti. Vuosi vaihtuu töissä ja pari toimistopäivää on loppuviikosta, mutta muuten on luvassa loppiaiseen asti vielä aika rentoa elämää.

perjantai 6. joulukuuta 2013

Joulukuun ruoka

Chili sin carne

1 sipuli
1 paprika
1 rkl öljyä
2 dl tummaa soijarouhetta
1 tlk (390g) chilitomaattimurskaa
3 dl vettä
1 tlk (n. 300g) kidneypapuja
n. ½ tl suolaa

Hienonna sipuli ja kuullota sitä öljyssä pari minuuttia. Lisää soijarouhe, tomaattimurska ja vesi. Keitä n. 5 min. Lisää pilkottu paprika sekä huuhdotut ja valutetut pavut. Hauduta vielä n. 5 min. Mausta suolalla ja tarjoile.

Perinteisestihän nämä chili con carnet ja chili sin carnet tarjoillaan riisin kanssa, mutta ei miun kotona. Miun kotona kaveriksi keitettiin vähän pastaa. On herkkua tämä ruoka.