maanantai 21. tammikuuta 2013

Se oikea hoidettavien asioiden lista

Laula.
Toivo.
Hymyile tuntemattomille.
Opi asioita.
Huomaa hyväsydämisyys.
Syö jäätelöä.
Laske lahjasi.
Naura.
Rakasta.
Rakasta lisää.

torstai 17. tammikuuta 2013

Ruokaa ruokaa, enemmän ruokaa.

Noniin. Tammikuun "tee ainakin kerran kuukaudessa ruokaa jota et ole ennen tehnyt" -ruoka tulee tässä:

Pastaa basilika-oliivikastikkeella
2 annosta

200g pastaa
1 keitetty kananmuna
valkosipulia sopivasti
½dl oliiveja
1dl basilikan lehtiä
2 rkl pieniä kapriksia
vajaa desilitra oliiviöljyä
suolaa
pippuria

Keitä pasta
Soseuta kananmuna, oliivit, valkosipuli, basilika, kaprikset ja öljy sauvasekoittimella tahnaksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita tahna pastan sekaan. Tarjoa heti.

Kuvatodisteita ei ole, koska tästä ruuasta oli mahdoton saada kaunista valokuvaa, niin houkuttelevan näköistä se oli. Mutta herkullista kylläkin. Tätä ruokaa piti itseasiassa vielä tehdä kahteen kertaan, koska ekalla kerralla laitoin yhden kokonaisen valkosipulin kynnen, ja sillon sitä oli liikaa. Toisella kerralla oli parempaa.

Alkuperäinen ohje on Kodin kuvalehdestä (ilm. 27.12.12.). Siinä ohje on neljälle, mie sovelsin siitä 2 annosta. Alkuperäisessä käytetään mustia kivettömiä kalamataoliiveja, mie käytin vihreitä oliiveja. Alkuperäisessä ohjeessa laitetaan mustapippuria, mie laitoin jotakin pippurisekoitusta (ehkä seitsemää eri pippuria...). 

Mutta jottei tämä lysti tähän loppuisi, niin tadaa! Edeltävästä toteutustavasta innostuneena sovelsin toisen ohjeen ihan ite.

Tomaatti-Mozzarella-Basilikapasta
2 annosta

2dl täysjyväpastaa
4 pientä tomaattia
ehkä 1dl pakastimen kautta käyneitä basilikan lehtiä
loraus oliiviöljyä
100g pieniä mozzarellajuustopalloja
suolaa
pippuria

Keitä pasta.
Pilko tomaatit ja poista kannat.
Suristele sauvasekoittimella tomaatit, basilika ja öljy kastikkeeksi 
ja mausta suolalla ja pippurilla.
Sekoita kastike kuuman pastan joukkoon.
Sekoita joukkoon mozzarellajuustopallot.
Syö 
(paitsi jos pasta oli ehtinyt jäähtyä, niin lämmitä ensin kattilassa vähän).

Ei näytä lautasella kummoiselta, joten siksi ei valokuvatodisteita tästäkään, mutta oli järjettömän hyvää. Kastike tosin tuntui olevan kovin nestemäistä, joten se sitten valui lautasen pohjalle, ja sitä piti sieltä vähän kaivella. (Toimis itseasiassa ehkä tuorepastan kanssa paremmin tää.) Mutta kaikesta huolimatta tomaatti-mozzarella-basilika on makuyhdistelmä, jonka voittanutta ei vielä oo vastaan tullut. Herkkua, herkkua.

perjantai 11. tammikuuta 2013

Hengitän - siis olen.

Antti Reini oli puhumassa Nuori2013 -tapahtumassa Jyväskylässä aiheesta "Mun oma juttu". Hän sanoi, ettei ollut valmistellut puhetta sen ihmeemmin vaan puhuu nyt mitä mielessä on. Ja että hän suhtautuu elämään juuri niin: tässä ja nyt. Koska ei ole mitään muuta kuin tämä hetki. ("Tällainen tämä puhe oli tänään. Jos pitäisin samasta aiheesta puheen huomenna iltapäivällä, se olisi varmaan ihan erilainen." -Antti Reini)

Reini sanoi, että tähän hetkeen keskittyminen ja oman itsen löytäminen onnistuu häneltä niin, että istuu alas ja tuntee: tunnen omat jalkani, tuossa ne on. Tunnen kun sydän lyö. Ja tunnen kun hengitän. Ja se on se, mistä hän ei ikinä luopuisi, hengittämisestä. 

Isä sanoi viime keväänä tähän asti kamalimpana työpäivänäni miulle tärkeät sanat: "Sillon, kun tuntuu oikein pahalta, niin hengitä pari kertaa syvään ja jatka vasta sitten." Tiesin, että se toimii, mutta oli tärkeää, että siitä muistutettiin, koska olisin sen sinä päivänä saattanut unohtaa. Joka kerta kun joku asia hermostuttaa, pelottaa tai meinaa viedä järkevästiajattelemisen kyvyn, yritän muistaa keskittyä hengittämiseen. 

Ja kun yritän keskittyä siihen, missä olen juuri nyt ja mikä on tärkeää juuri nyt, keskityn hengittämään pari kertaa syvään.

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Taikatalvi


Havaitsin tänään tälle vuodelle ensimmäisen kanssaeläjän haaveilevan, että kohtahan sitä jo saa kevätsiivon tehdä. Talven pysähtyneisyys ei sovi kaikille, on tarve liikkua, tehdä, puuhata, askaroida. Ja kaikki se on helpompaa vähempilumisessa ja valoisammassa maailmassa.
Aiempina  vuodenalkuina oon ajatellut, että tänä vuonna yritän. Tänä vuonna yritän olla huolellisempi, rohkeampi, aikaansaavampi ja kaikinpuolin parempi minä. Viikonloppuna leiritöitä tehdessä tuumailin, että tänä vuonna voisin yrittää olla keskittyneempi ja levollisempi. Josko kokisin silloin olevani myös kaikkea tuota muuta.

Kevät ei saa vielä tulla. Talven aika on nyt. Haluan vielä käpertyä viltin alle, ihastella talvista maisemaa ja lepattavaa kynttilän liekkiä. Istua sohvalla teekupin kanssa ja ihmetellä miten valo taittuu vaaleasta seinästä.

En niin tiedä niistä muodikkaista termeistä, mutta nyt on tarve elää hitaammin. 




torstai 3. tammikuuta 2013

Uusi blogi, vuosi 2012 pakettiin ja tavoitteita vuodelle 2013.

Päätin, että nyt on uuden blogin aika.

Viime vuosi (2012) oli ensimmäinen, kun olin ihan ajatuksen kanssa asettanut vuoden alussa tavoitteita. Se oli niin huippu juttu, että päätin, etten tee uuden vuoden lupauksia jatkossakaan, vaan laitan jotakin tavoitteita uudelle vuodelle.

Viime vuonna tavoitteita oli kaksi: katsoa 100 elokuvaa ja lukea 20 kirjaa. Yritystä oli ja loppukiriäkin. 

Elokuvista tuli katsottua seuraavat (viimeinen numero kertoo, kuinka monta tähteä (1-5) elokuvalle annoin:
  1. Italian Job (2003) 5
  2. Sherlock Holmes: a game of shadows (2011) 5
  3. Horton Hears a Who (2008) 5
  4. The Devil Wears Prada (2006) 5
  5. Miehet jotka vihaavat naisia (Män som hatar kvinnor) (2009) 5
  6. Kaunotar ja Kulkuri (1955) 5
  7. Sex and the city (2008) 5
  8. Sherlock Holmes (2009) 5
  9. Robin Hood – Prince of Thieves (1991) 5
  10. Fried Green Tomatoes (1991) 5
  11. The Dark Knight (2008) 5
  12. Prinsessa ja sammakko (2009) 5
  13. Memoirs of a Geisha (2005) 5
  14. 007: Skyfall (2012) 5
  15. Happy Feet (2006) 5
  16. Tuntematon sotilas (1955) 5
  17. Aladdin (1992) 5
  18. Little Women (1994) 5
  19. Hobbit: An Unexpected Journey (2012) 5
  20. Life is Beautiful (1997) 5
  21. V for Vendetta (2005) 4
  22. Amélie (2001) 4
  23. New year's eve (2011) 4
  24. Rare exports (2010) 4
  25. Kick-Ass (2010) 4
  26. Water for Elephants (2011) 4
  27. Robin Hood (2010) 4
  28. The Iron Lady – Rautarouva (2011) 4
  29. Tyttö joka leikki tulella (Flickan som lekte med elden) (2009) 4
  30. Pilvilinna joka romahti (Luftslottet som sprängdes) (2009) 4
  31. Spy Game (2001) 4
  32. The Oxford Murders (2008) 4
  33. Driving Miss Daisy (1989) 4
  34. Eat Pray Love (2010) 4
  35. Sex and the city 2 (2010) 4
  36. First Knight (1995) 4
  37. The Bourne Identity (2002) 4
  38. The Bourne Supremacy (2004) 4
  39. The Bourne Ultimatum (2007) 4
  40. Notting Hill (1999) 4
  41. Batman Begins (2005) 4
  42. The Dark Knight Rises (2012) 4
  43. The Help – Piiat (2011) 4
  44. Karhuveljeni Koda (2003) 4
  45. Juno (2007) 4
  46. In Time (2011) 4
  47. Tuhkimo (1950) 4
  48. Pianistin sivunkääntäjä (2006) 4
  49. A lot like love (2005) 4
  50. Collateral (2004) 4
  51. Angels & Demons (2009) 3½
  52. Härmä (2012) 3½
  53. Letters to Juliet (2010) 3
  54. The Karate Kid (2010) 3
  55. Michael Clayton (2007) 3
  56. Julie&Julia (2009) 3
  57. Mission: Impossible – Ghost Protocol (2011) 3
  58. The Fugitive – Takaa-ajettu (1993) 3
  59. Sahara (2005) 3
  60. 007: Golden Eye (1995) 3
  61. 007: Die Another Day (2002) 3
  62. Made of Honor – Rakastunut Bestman (2008) 3
  63. Coco Avant Chanel (2009) 3
  64. The Three Musketeers (2011) 3
  65. Rock of Ages (2012) 3
  66. Step Up (2006) 3
  67. Step Up 2 the Streets (2008) 3
  68. Crash (2004) 3
  69. Babel (2006) 3
  70. King Arthur (2004) 3
  71. Hotel Rwanda (2004) 3
  72. The Way We Were (1973) 3
  73. Miami Vice (2006) 3
  74. The Beach (2000) 3
  75. Hachi: A Dog's Tale (2009) 3
  76. Moneyball (2011) 3
  77. 127 Hours (2010) 3
  78. Bridesmaids (2011) 3
  79. World Trade Center (2006) 3
  80. Dying young (1991) 3
  81. Joseph – King of Dreams (2000) 3
  82. Mestarietsivä Basil Hiiri (1986) 3
  83. Kill Bill Vol.1 (2003) 3
  84. Kill Bill Vol.2 (2004) 3
  85. The American (2010) 2
  86. Hook – Kapteeni Koukku (1991) 2
  87. Insider – sisäpiirissä (1999) 2
  88. The Good Shepherd (2006) 2
  89. 007: Tomorrow Never Dies (1997) 2
  90. 007: The World Is Not Enough (1999) 2
  91. Vares: Huhtikuun tytöt (2011) 2
  92. Nine (2009) 2
  93. L'illusioniste – Illusionisti (2010) 2
  94. Saippuaprinssi (2006) 2
  95. Field of Dreams (1989) 2
  96. Vanilla Sky (2001) 2 
  97. The New World (2005) 1
  98. Rent (2005) 1
  99. America's Sweethearts – Valkokankaan lemmikit (2001) 1
  100. Volver (2006) 1
Kirjojen kanssa en ihan päässyt tavoitteeseen, nämä tuli luettua:
  1. Linda Olsson: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja
  2. Candace Bushnell: Carrien nuoruusvuodet
  3. Candace Bushnell: Sinkkuelämää: ensimmäinen kesä New Yorkissa
  4. Emily Brontë: Humiseva harju
  5. Joanne Harris: Appelsiinin tuoksu
  6. Jukka Laajarinne: Leikkiminen kielletty
  7. Lauren Weisberger: Viime yönä Chateau Marmontissa
  8. Eve Hietamies: Yösyöttö
  9. Noora Shingler: Marjoja ja Maskaraa
  10. Cathy Kelly: Onnen ainekset
  11. Donna Leon: Ylimyksen kuolema
  12. Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa
  13. Dan Brown: Kadonnut symboli
  14. Kjell Westö: Älä käy yöhön yksin
  15. Robert Harris: Haamukirjoittaja
  16. Risto Rasa: Tuhat purjetta – kootut runot
  17. David Nicholls: Sinä päivänä
  18. Sinikka Nopola: Teepussit
Kirjoja en alkanut sen ihmeemmin arvioimaan, yleensä jos päädyn kirjan viimeisen sivun viimeiseen pisteeseen, on kirja ollut lukemisen arvoinen. Oon nimittäin antanu itelleni luvan luovuttaa, jos kirja ei jostain syystä lähde etenemään. Niin kävi tänä vuonna kahdelle: Erlend Loen Tosiasioita Suomesta ja Joanne Harrisin Suolaista hiekkaa.

Viime vuosi meni muutenkin hyvin, mutta enemmän innolla odottelen, mitä kaikkea vuosi 2013 tuo tullessaan. 

Uudelle vuodelle tavoitteita on kolme.
1. 25 kirjaa. Koska viime vuonna elokuvat vei enemmän huomiota, päätin, että tänä vuonna huomion saa kirjat. Omassa hyllyssä on jo ainakin ensimmäiset kymmenkunta luettavaa odottamassa, joten siitä se alkaa.
2. Vähintään kerran kuukaudessa valmistan ruokaa, jota en ole ennen tehnyt. Tää on kiinnostava haaste. En oikein viihdy keittiössä odottelemassa ruuan valmistumista, mutta pidän ruuasta, joka maistuu aidolta. Tarkoitus on löytää sellaisia ruokia, joita voisin tehdä useamminkin. Pääasiassa tavoitteena on tehdä nimenomaan pääruokia. Ajattelin, että jotenkin ne tehdyt ruuat täytyy myös tallentaa, joten tää blogi varmasti palvelee siinä tarkoituksessa. Ja otan sen riskin, että koen myös häpeän hetkiä, kun a) myönnän, etten ole jotain melko perusruokaa koskaan tehnyt ja b) epäonnistun jossakin hyvin yksinkertaisessa. Rohkeutta, rohkeutta.
3. 30 elokuvaa, joita en ole ennen nähnyt. Vain 30, jotta jää aikaa muullekin. Rakastan hyviä elokuvia, ja viime vuoden elokuvahaaste oli niin kivaa, että päätin kuitenkin ottaa jonkinlaisen elokuvahaasteen tällekin vuodelle.

Näillä mennään. :)